Martti Suosalo

Active - 1989 - 2023  |   Born - Jul 19, 1962 in Oulu, Suomi  |   Genres - Drama, Comedy, Thriller

Share on

Movie Highlights

See Full Filmography

Factsheet

  • Oli jo lapsuudessaan ja on yhä erityisen ujo, eikä kehtaa juuri lähestyä ihmisiä tai tehdä aloitetta. Omaksui silti koulussa pellen roolin.
  • Aloitti näyttelemisen Oulun nuorisoteatterissa. "Koin vahvan vision, että tämä on minun juttuni, tarkoitukseni elämässä," Suosalo sanoo.
  • Näytellyt monia tunnettuja suomalaisia musiikin merkkihenkilöitä Timo Koivusalon elokuvissa, mukaanlukien Sibelius, Reino Helismaa ja Irwin Goodman.
  • Saanut sivuosan Jussi-palkinnon elokuvasta Palkkasoturi (1997), pääosan Jussin elokuvista Kulkuri ja joutsen (1999) ja Rentun ruusu (2001), sekä vuonna 2012 kultaisen Venlan roolisuorituksestaan TV-sarjassa Tappajan näköinen mies.
  • Omistaa Botnia 6 -veneen yhdessä ohjaaja Matti Ijäksen ja näyttelijä Vesa Vierikon kanssa, ja kolmikko on harrastanut jokakesäisiä purjehdusreissuja yhdessä jo vuodesta 1989 saakka.
  • Kuvailee itseään järjestyksen ihmiseksi
  • Lempipaikka oman kodin olohuoneen nojatuoli